maanantai 11. syyskuuta 2017

päivitystä!

Selitykset alkuun:

En ole pitkään aikaan kirjoittanut blogia. Liekö kyse ollu innostuksen lopahtamisesta, uusien asioiden viemästä kaikki minun ajatukset ja energian vai se, että mielestäni en olo osannut kuvailla elämääni tarpeeksi ytimekkäästi. 

Olen koittanut kirjoittaa postauksia erilaisista teemoista, mutta mielestäni kaikki on ollu jokseenkin turhia, mielenkiinnottomia ja rönsyileviä. 

Tämän postauksen ajattelin kirjoittaa vaan ihan puhtaasti siitä, mitä viime aikoina minun elämässä on tapahtunut. 

Pari faktaa:

1.Olen hyvästellyt ensimmäisen perheeni
2. Olen muuttanut uuteen kotiin
3.Ohjaan maailman parasta ryhmää
4. Olen sinkku


Aluksi. Minä sanoin hyvästejä ensimmäiselle kodilleni, perheelleni, lapsilleni ja ensimmäiselle elämälleni Lontoossa muutaman viikko sitten. 
Se oli outoa. 
Pieni ihminen itkee, ettei saa mennä ja kysyy milloin nähdään taas; et voi varmaksi sanoa, se on musertavaa. 
Perheen hyvästelemisessä ei ollut mitään dramaattista, he muuttivat Singaporeen ja minä jäin Lontooseen. Heitä kaipaan vieläkin ja muistelen lämmöllä. Onneksi on sosiaalinen media!

Uudessa perheessä kaikki on ihan erilaista, niinkuin jokaisessa perheessä. 
Nyt minun vastuullani on alle vuoden vanha poika, joka parhaillaan treenaa kävelyä tukea vasten (melkoinen muutos kahteen edelliseen vauhtiveijariin.). Toinen uuden perheen lapsista käy päiväkodissa, ja hänen hurmaavaa seuraansa saan nauttia vain yhden päivän viikossa. 
Kyllä tähänkin taloon vilskettä mahtuu. 

Sitten yksi "uuden elämäni"  kantavavoima on minun ohjaama teatteriryhmä! Voi jumatsuikka, kuinka onnelliseksi voi ihmisen tehdä, kun näkee omien ryhmäläisten naamasta, kuinka porukka on mukana ja nauttivat olostaan. On tuo kyllä hurjan palkitsevaa! 
Parhaillaan väkerretään ryhmän kanssa omaa käsikirjoitusta, jotta olisi  joskus jotain valmista tuotosta mahdollista esittää. 

Olen myös tässä totutellut sinkkuelämään. Olen onnistunut siinä mielestäni aika hyvin. :D Tosin olen saanut jo yhden ystäväni raivon partaalle jutuillani, sori Heidi. 

Minähän muuta... Paljon olen saanut uusia kavereita, nähnyt uusia paikkoja (ja kerrannut vanhoja) jopa pienimuotoinen kaveriporukka on muodostunut. 

Kyllä tämä lontoo on minun kotini! 
Monet sanoo, että menee parisen vuotta totutella uuteen kaupunkiin, ennen kuin sinne sitoutuu ja juuret kasvavat kiinni. Olen ollut nyt aikalailla puolisen vuotta Lontoossa ja en voi mitään muuta paikkaa kutsua tällähetkellä kodikseni. 

Tää on miu koti!

ps. vauva puree kovaa, vaikka sillä ei ole hampaita.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannusheiloja Lontoossa ja "mielikuvituspoikaystävä"

Kaikki mitä otsikko sanoo, ei ole totta. Kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa ja otsikossa on vain neljä (jos en tehnyt virhettä). 

Välillä sitä löytää itsensä tilanteista, joka ihmetyttää kovasti, miten hitossa  tähän olen päätynyt.
Tässä postauksessa niitä on ainakin yksi. Mutta hei! Elämä on liian lyhyt asioiden murehtimiseen, vaikka välillä on vaan hyvä pysähtyä ja vaikka ihan pikkuisen aatella. ;D 

Tänä vuonna olin Onnentyttö sillä minulla oli kuusi juhannusheilaa! Ihanat tytöt, jotka sniikkasin yhteen samaan paikkaan samaan aikaan. Kaikki ei tunteneet entuudestaan toisiaan (vaikka olivat suomesta samalta paikkakunnalta, ja voin sanoa, että siitä seuraa joka kerta TODELLA pitkä keskustelu ja armoton sometus.)


Tänä vuonna oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista juhannuksista, joita olen viettänyt, ja siitä saan kiittää ihanaa seuruettani; Mannaa, Heidiä, Tiiaa, Saraa, Alisaa, Kirsiä, Tomia ja kaikkia muita joita en älynnyt mainita.

Eilen tosiaan Lontoossa vietettiin juhannusta (koska perjantaina kaikki olivat vielä töissä ja suomalaisilla on aina tapana juhlia etukäteen niin, että varsinaisena juhlapäivänä kaikki on niin kuolleita jo, ettei kykene enää #vainsuomijutut). Suunnitelmat vaihtelivat  pitkin viikkoa, mutta lopulta päädyttiin Hyde Parkkiin "mega piknikille" noin 1000 ruotsalaisen joukkoon. Kyllä luit oikein, ruotsalaisten. :D Aika pirtsakoita tyyppejä oli ympärillä.

Siinä pikniköitiin ja todettiin taas naisten ja miesten välistä eroa. Naiset suunnittelee mitä ottaa mukaan, mitä kukakin tuo ja minkä verran että kaikille riittää. Joo. 
Sitten on toi toinen sukupuoli (en tiedä täytyisikö nyt sanoo, mies vai poika joten toinen sukupuoli on neutraali.), joka tulee koko päiväksi istumaan puistoon pussillinen kaljaa mukana. En tuomitse. Ero oli vaan huima. :D 

Siinä päivä sitten mukavasti kului. Siinä tanssittiin ruotsalaisten "juhannussalon" (noin kynttelikön kokoinen salko jota piteli humalainen mies päänsä päällä, sillä tänä vuonna ruotsalaiset eivät saaneet lupaa salon pystyttämiseen puistossa.) ympärillä erilaisia lauluja, joista suurin osa tanssijoista (kaikki ei ruotsalaiset) olivat aivan pihalla, hauskaa oli ja uudestaan voisin mennä. :D

 Jossain siinä juomisen ja syömisen välissä käytiin juoksemassa parit tukkihumalat ja taisi joku tanssii vähän letkajenkkaakin. :D 

Tämän huvin aikana, kurjaksi kohtalokseni tuli seurata lähinnä sivusta puolitehoisena, sillä viikon aikana olin onnistunut kehittämään itselleni jonkin sortin flunssan ja ääneni oli aika mukavan viskibassoinen. Sitkeästi olin koko illan muiden mukana, vaikka mun jutun laatu oli aika väsynyttä ja "pilkka" pitoista (Sori Tomi).

Juhannukseenhan kuuluu pieni sade ja siltäkään ei vältytty, siinä välillä istuttiin sontsien alla lipittämässä viiniä ja syömässä mansikoita. Sitä oli juhannus fiilis kiteytettynä.


Illan tullessa, porukka alkoi kylmettyä ja vähän kyllästyä istuskeluun (eikä juomien loppumisella ollut mitään tekemistä asian kanssa) päätettiin, että nyt on lähdettävä jatkoille. Tässä vaiheessa kello oli vasta kymmenen. Aikamme haahuiltua kaduilla päädyttiin pubiin, kerettiin olla tunti sisällä, kunnes tuli valomerkki. KYLLÄ LONTOOSSA PUBIT MENEE KIINNI  11PM. 

Siinä sitten "hetken" tuumailtuamme oli selvää, että jonnekkin muualle on päästävä. No taas kierreltin ja haahuiltiin ja lopulta todettiin , että kaikki pubit olivat tosiaan kiinni. Jos ei haluta mennä klubille eikä coctail-paikkoihin niin vaihtoehdot oli ravintola tai kotiin nukkumaan, ja nukkumaanmenohan ei ollut vaihtoehto. 

Tässä kohtaan tuli se "mihin ihmeeseen mä oon päätynyt. "

Tämä iltahan päätyi siihen, että löysin itseni China townin, (ehkä) kiinalaisesta ravintolasta illallistamassa kahdeksan hengen seurueen kanssa, juhannusyönä kello kaksi. Hyvää oli ruoka ja hyvää oli seura, en valita. Kiitos kaikille; Mannalle, Kirsille, Heikille, Inkalle, Tomille, Villelle ja Ronjalle. 

En olekkaan aikaisemmin viettänyt sekaseurueen kanssa, juhannusyötä Lontoon chinatownin kiinalaisessa ravintolassa ja kuuntelemassa kännisten bisnesmiesten karaokelaulua.


"MIELIKUVITUSPOIKAYSTÄVÄ"

Tässä päästään sitten tähän otsikon toiseen vaiheeseen. "Mielikuvituspoikaystävään".
Tässä hiljattain erosin poikaystävästäni, ja vaikka sydän särkyikin. Elämä jatkuu vai mitä?

Lainasin ystävältäni aivan käsittämättömän hulvattoman kirjan.Tätä kirjaa lukiessa metrossa jo kolme ihmistä on kysynyt mitä luen, kun minulla näyttää olevan niin hauksaa lukiessani. Yksi nainen otti kirjan nimen ja kirjailija ylös siltä varalta, että siitä kirjoitettaisiin englanninkielinen käännös.
 Tämä kirja on minun, Mielikuvituspoikaystävä (2017), jonka on kirjoittanut suomalainen kirjailija Henriikka Rönkkönen . 
Tässä opuksessa on jokainen varoittava esimerkki siitä kuinka eron jälkeen EI tule toimia (toki jokainen toipuu tavallaan). Tästä olen itse saanut jonkinlaista voimaa ja "apua" suosittelen kaikille lukemaan tämän kirjan, on melkein mahdotonta olla tunnistamatta itseään tuon kirjan sivuilta. Jos ei ole kokenut eroa niin ainakin hulvattomien ja kiusallisten tilanteiden kuvitteliminen ei ole haastavaa. 

Tämä kirja on niin suora ja räävillinen, että välillä olen hyvinkin kiitollinen siitä, ettei Lontoon metrossa kukaan voi lukea olan yli kirjaani. 

"Eron jälkeen voi tapahtua joku seuraavista kolmesta asiasta. Joko sitä sekoaa ihan täysin uudesta ihmisestä ja hyppää hänen kanssaan suhteeseen. Tai sitten sitä sekoaa muuten vain ja alkaa rellestää ja bailata. Tai sitten sitä ei sekoa ollenkaan vaan rupeaa prosessoimaan tuntemuksiaan ja kehittämään itseään. " (Rönkkönen 2017, 21.)


Tämä ote on minusta aika osuva, ja kun olen lukenut tuon (aivan liian usealle ja aivan liian monta kertaa), ei ole ketään joka ei löytäisi itseään  tuosta kuvauksesta. 
Itseni löysin jokaisesta, eroja on ollut jo muutama takana ja kaksi ensimmäistä toteutui mennävuosina. Olen onnekas, sillä tuo viimeinen "prosessoin ja kehitän itseäni vaihe" on minulla päällä nyt ja täytyy todeta, että tässä naisessa on prossesoimista ja kehittämistä. 

The End and nothing is over. 

<3:Riina

ps. Kyllä Lontooseen on saapunut oikea kesä ja helteet. Kyllä! nämä britit osaa huumorin repästä mistä vain. 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Rantoja ja puistoja

Minä sain viimein vieraita Lontooseen, Äiti ja Sisko kävi viihdyttämässä minua viime viikolla.

Ensimmäiset päivät oltiin serkkuni luona Christchurchissa, etelä-englannissa ihanassa pienessä rantakaupungissa (suosittelen kaikille). Siellä oli kertakaikkiaan ihanaa. Käytiin saarella, joka oli suuri luonnonsuojelualue, jossa oli hulppeat näkymät ja upea ranta, kirkasta merivettä ja ihan kuuma auringonpaiste.
Serkkuni lapset nauttivat vapaana juoksentelusta, minä, sisko ja äiti nautittiin raikkaasta ilmasta ja (meille) eksoottisesta näkymästä. Kerrassaan suurenmoinen päivä. Osa seurueesta kärventi vähän ihoakin, mutta minä selvisin täysin palovammoitta.

Kotiinpaluu oli silti ihanaa, vaikka mukavaa oli olla reissussa. Minulla oli kova ikävä omaan kotiin, omaan sänkyyn ja hämmästykseksi minulla oli kamala ikävä lapsia <3. Onnistuin sähläämään junalippujen kanssa ja hankkimaan itselleni tuplaliput samaan junaan., pääsimpähän ainakin perille.

Host-perhe oli lähtenyt katsomaan crossfit-kisoja Madridiin, ja meille oli saapunut lasten isoäiti auttamaan minua viikonlopun yli. Lapset olivat riemuissaan, kun tulin kotiin, heiltä sain paljon haleja ja pusuja ja kysymyksiä päälleni. Oli ihanaa. <3

Lauantai aamuna Sisko ja Äiti päättivät lähteä kiertoajelulle, kun minä olin lasten kanssa puistoilemassa.
Juttujen perusteella oikein mukavaa oli ja he olivat käyneet monissa paikoissa. :) Töiden jälkeen minäkin etsin heidät keskustasta kovassa ruuhkassa käsiini, ja käytiin yhdessä puistossa ja katsomassa Buckinghamin palatsia.


Lauantai-iltana olin jo sängyssä, kun ystäväni suomessa laittoi minulle viestiä; "MISSÄ OLET?" Ensireaktio oli "apua mitähän suomessa on tapahtunut?". Tämän jälkeen alkoi tulla hurjamäärä viestejä Lontoossa asuvilta ystäviltä. Jokaisella sama kysymys "MISSÄ OLET?"
Yksi kirjoitti, ennen kysymystä, kekustassa London Bridgellä tapahtuneen kuolonuhreja vaatinut välikohtaus, jota epäillään terroriteoksi.
Tässä kohtaan nousee huoli kaikista ystävistä. Kirjoitin niin nopeasti kaikille olevani kunnossa. Samalla kirjoitin itse viestejä heille, jotka eivät olleet minulle kirjoittaneet. Kaikki olivat turvassa, eikä kenenkään läheinen ei ollut iskupaikassa. Kyllä sitä alkoi mieli raksuttamaan, sillä juuri noilla alueilla, sitä itsekkin tulee luuhattua viikonloput. Paniikki hellitti, mitä enemmän sai tietoa tapahtuneesta.
Kaikki sanoo, ettei saa pelätä, sitä terroristit juuri hakevat. Alkaa olla vaan hankalaa olla pelkäämättä, tuollaisen sattuessa omassa nykyisessä kotikaupungissa.
Rauha on siis jo Lontoossa, mutta kyllä sitä vähän ns "pelko perseessä" täytyy elää. Periksi en anna ja tänne aion vielä jäädä, vaikka Äiti ja Sisko koitti kovasti puhua minua palaamaan suomeen.

Tällä  viikolla alkoi sitten armoton uuden perheen etsiminen, Nykyinen ihana perheeni muuttaa syksyn aikana Singaporeen, enkä vielä halua palata suomeen. Nyt olen kovasti lukenut ilmoituksia ja  sain kirjoitettua oman ilmoitukseni Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Voi vaan ihmetellä tuota sosiaalisen median ihmeellistä voimaa. <3 Olen saanut tunnissa on monta yhteydenottoa ja hyvältä vaikuttaa. :)

Syitä miksi haluan jäädä vielä Lontooseen on monia, yksi on mm. Minua on pyydetty ohjaamaan Suomiteatterin draamaryhmää, olen tästä hyvin innoissani. :) Tunnen myös, että aikani täällä jää kesken. Minulla on täällä hyvä, turvallinen ja toimiva ympäristö enkä ole sitä vielä valmis luopumaan.

<3Riina

ps. Inhoan kirjoittaa itsestäni "esittely" tekstejä niihin tulee aina "olen iloinen ja reipas työntekijä." tällä kertaa luetutin onneksi omani Host-äidille, ennen sen lähettämistä. 

maanantai 15. toukokuuta 2017

Vanhempien arvostus nousee olemalla auppina.

Ensinnäkin haluan alussa sanoa, että en kuvittele tietäväni mitään vanhemmuudesta.
Nämä ovat vain huomioita, joita olen tehnyt kun olet lapsen yksi turvaverkon jäsenistä ja he luottavat ja uskaltavat olla omia itsejään kanssani. 

Ensimmäinen asia minkä huomasin tässä Auppina olossa, 
että on välillä tosi raskasta antaa kaikkensa lasten kanssa. 
Minun tämä Auppi rupeama alkoi lasten lomalla, 
joka oli loistava tapa tutustua oikeesti lasten kanssa olemiseen ja heihin. 
MUTTA siinä oli toki varjopuolensa. 
Suora pudotus suoraan pitkiin päiviin ja lasten arjen raiteilla pitämiseen oli raskas, 
mutta me tehtiin se hyvin ja se oli Kyllä hedelmällistä. 
Tässä kohtaa nousee arvostus niitä perheitä kohtaan, missä toinen vanhempi tekee tuon joka ikinen päivä monen vuoden ajan. 
Lapsia ei pääse karkuun, lepohetkiä ei tule, jos lapset eivät nuku päiväunia ja silloinkin olisi tehtävä kotitöitä, järjesteltävä paikkoja ja pyykätä. 
Vessassa ei voi olla rauhassa sillä lapset keksivät siitäkin hauskan leikin, avata oven veitsellä tai lähetellä söpöjä viestilappuja oven alta (kumpikaan minun lapsista ei ole kirjoitustaitoisia vielä, mutta silti se on suloista.). Hengähdystaukoja ei siis ole, mutta se ei haittaa, on noiden vekaroiden kaa touhuaminen tosi antoisaa. 
Vaikka olen helpottunut (paremman sanan puutteessa) kun Johanna tulee kotiin niin helposti jään vielä touhuamaan lasten kanssa ja juttelemaan ja hengailemaan perheen kanssa. 

On myös ihana huomata kuinka lapset ovat kiintyneet minuun, se on ihanaa ja palkitsevaa. Vaikka otan vastaan niin kiukut, ilot ja surut, ilo on silti aivan valtavan ihanaa. 
Yksi päivä Poika satutti koulussa jumppatunnilla kätensä, häneltä jäin kädestä nahta ikkunan karmin väliin ja siihen jäi iso ihonalainen verenpurkautuma sen täytyi sattua paljon. Pojasta näki, että kipu oli kova ja häntä itketti kovasti. Itku alkoi vasta, kun hain kättään pitelevän pojan lapsista tyhjästä jumppasalista. Siinä vähän aikaan halittiin ja puhalleltiin ja sitten käveltiin sylikkäin kotiin ja kun kipu alkoi hellittää pipi alkoi unohtua.
Myös, kun Tyttö on väsynyt pitkien päivien jälkeen hän haluaa istua vaan sylissä ja lukea "kolmea karhua" osataan jo tuo satu molemmat ulkoa, ja lausutaan vuorosanoja vuorotellen. Siinäkin näkyy kiintyminen ja meidän juttu. 
Vaikka toisinaan saan lapsilta suoraa palautetta, kun olen liian "bosy" tai kun en anna heille jatkuvasti snäkkejä, mutta ehkä sekin, että he uskaltavat kertoa mielipiteensä ja tunteensa, näyttää kiukkukohtaukset ja pettymisen on kiintymystä. 
Ehkä äitinä olemisessa palkitsee juuri nuo ihanat ja suurenmoiset kiintymisen merkit. 
On myös ihana kuulua osaksi lasten piirrustuksiin.

Tässä kuvassa on siis hattivatti perhe jos on epäselvää mitä ne on ;D

Kiukku ja konfliktitilanteissa tilanteissa pitää muistuttaa itseään, että sinä olet aikuinen etkä ala riidellä kolmevuotiaan kanssa. Pari kertaa on pitänyt hengittää syvään ja laskea hitaasti kymmeneen (hyvä tapa nollata päässä tilanne ja aloittaa uudestaan). Kaikesta ollaan aina selvitty, mikään ei ole mennyt (melkein) rikki ja ainakin argumentointitaito on kehittynyt täällä ollessa.

On myös ihana huomata, kuinka lapset (vaikka vauhdikkaita) ovatkin huomaavat myös sinun "päivämoodin" ja vireystason. Joskus kun olen väsynyt ja kärttyinen lapset kyselevät vähemmän, puhuvat pehmeämmin ja joskus jopa tulevat halimaan ja pusimaan vaan tullakseen tekemään niin. Tyttö kysyy, jopa välillä "pitäisikö sinun juoda kahvia?" fiksu likka. ;D 
Sama toimii toisinpäin, jos lapsilla on huonopäivä mukaudun sen mukaan, en vaadi heiltä sellaisia asioita, joiden kanssa tiedän tulevan vääntöä. He eivät mene pois raiteiltaan, jos he eivät joka kerta itse pue sukkia tai vie lusikkaa altaaseen. 

Kiteytettynä tämä pläjäys; Vanhemmuutta aliarvostetaan aivan liikaa.
 Heillä ei ole juurikaan privattiaikaa, jos he eivät ole samassa tilassa lasten kanssa, he vähintään pohtivat mitä lapset tekevät tai miten hellä muuten menee, mitä piti vielä kouluun, milt illallista, mitä viikonloppuna jne. 
Nyt arvostan omaa äitiäni, hänen työtään, hänen uhrauksiaan ja tapojaan paljon enemmän.
Kaikelle on syynsä. 

Ihanaa äitienpäivä aikaa. 

ps. On jännä miten on aina laitettava silmälasit päähän, kun alkaa kirjoittamaan. Tulee paljon suurempi kirjoitus moodi, vaikka yleensä pidän piilareita.


torstai 11. toukokuuta 2017

Mahti mestoja ja ihania ystäviä.


Nyt ollaan selvitty ensimmäisestä puolestatoista kuukaudesta täällä. 


Pari päivää sitten Host-mum kysyi minulta: "Tuntuuko Lontoo jo kodilta?" Siinä sitten vastailin ummet ja lammet kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta tiivistettynä; "Kyllä tuntuu." 


Tässä ollaan saatu jo kiva kaverikasa aikaiseksi. On ihania ja läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa kaiken mahdollisen. Sitten on niitä hyvänpäivän tuttuja joiden kanssa voi höpötellä vaikka vaan ihan seuran vuoksi koulun pihalla tai kahvilassa. Seuraa täältä ei tarvitse kauaa hakea, kun pitää korvat auki ja kyselee ja on rohkea. 

Paikat joista on muodostunut mieleisiä;

Tässä ihan meidän kulmalla on kiva urheilupubi, Blackhorse Talbot. Kivaa ruokaa, hauska henkilökunta, saa olla rauhassa jos niin tahtoo ja on lähellä minua ja kaveriani Eveä. Siellä on hyvä mennä ihan vaikka nopeastikkin purkamaan sieluaan (ei sentään seitsemään osaan). 
Piccadilly Circusilla on tullut pyörittyä aikatavalla, se on keskustassa Sohon alueella ja on hyvin vilkas ja siellä on kiva, vaikka tuijotella ihmisiä, jotka on kikseissä Lontoon menosta. 
Piccadilly Circusin lähellä (kävelymatkan päässä) on ihan puisto St. James's park, johon mun kankut on liimaantunut hyvinkin tiukasti lauantai päiviksi piknikin merkeissä (joka viikko vannotan meneväni jonnekkin muualle, mutta sieltä aina itseni löydän.)
Täällä on myös Mahtava suomipeli kisakatsomo mesta West Kengsingtonissa kun Famos 3 King. Ihan mahtava fiilis, sinne monet suomalaiset puolisoineen ja kavereineen löytää tiensä. Sinne kelpaa mennä, ottaa häviöt ja voitot vastaan. Siellä on myös hyvä menu, ja gluteenitonkin menu on tehty. <3

Nyt on kovat etsinnät mulla päällä, että löytäisin hyvän (ja edes vähän edullisen) kielikoulun, jossa voisin opiskella englantia. Ei oo muuten helppo tehtävä, kaikki edulliset ja hyvät koulut on melkeen tunnin metromatkan päässä, siinä ei pala kun hermot ja rahaa. Kyllä se vielä löytyy, pariin kouluun olen laittanut jo meiliä ja odottelen vastausta. 

Lasten kanssa on löytänyt ihana tasapaino arkeen, kun tiedän jo miten he reagoi ja he tietää miten minä reagoin. Meillä menee loistavasti ja toivon, että tämä tasapaino pysyy. 

<3.Riina


PS.Täälläkin säätäti lupailee ihan hassuja, eilen oli kuuma kun saharassa. 
Tänään on on vuorotellen ripotellut vettä ja paistanut aurinko, mitähän tonne ulos laittas oikeen päälle ettei tuu joko kylmä tai kuuma ja ettei ihan kastus?
   Loppuviikon pitäisi olla kaunista ilmaa, mutta jää nähtäväksi mitä UK oikeen niskaan heittää. 

PPS. Hyvää äitienpäivää! 



keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Vappu UK:ssa!

Takana ihan sairaan mahtava viikonloppu (La-Ma), on tosi raikas ja onnellinen olo.

Lauantaina olin töissä päiväseltään, jonka jälkeen päätin lähteä tuulettumaan läheiselle ostarilla (Westfield), niinkuin kaikki Aupit tietää, ettei siellä ole varsinaisesti varaa shoppailla, mutta on ihanaa kierrellä ja katsella ihmisiä ja kaikkea sitä suunnatonta tarjontaa mitä siellä on.

Ihmetyksen aihetta oli paljonkin: Löysin mm. kaupan jossa myytiin pelkästään muovisandaaleja (flip-loppeja), eikä mitä tahansa fliploppeja. Lähtöhinta näille ihanille muovisille sandaaleille, jotka hiertävät varpaanvälit auki oli £35 ja kalleimmat kyseiset muoviset läpyttimet, olivat koristeltu kristalleilla ja maksoivat £170. En kyllä nähny ketään, joka olisi kyseisiä tohveleita edes katsellut. Että sellasta.
Löysin myös (IHANAN) päättymättömän kirja/toimistotarvikeliikkeen, joka oli vähintään (Mikkelin) Prisman kokoinen. Siellä meni tovi pyöriessä.
Täällä Lontoossa valtava/loputon shoppailu tarjonta, saa kenet tahansa materialisti tytön sekaisin. :D
Oon tuhlannu suurimman osan mun kaikista säästöistä ja menny rutkasti yli budjetin, mutta elämä on.
Täällä raha ei mene ainoastaan shoppailuun.
Suomessa ollessa ei oikeesti tajunnut kuinka hintavaa on liikkua julkisilla Lontoossa. Mulla on mennyt yli £80 tämän 5 viikon aikana täällä pelkkään liikkumiseen, ja tähän ei lasketa muuta kuin Oysterin lataaminen.

Olin lähtenyt jo Westfieldistä, kun sain ystävältäni Sohvilta viestin, että hän ja hänen kaverinsa Tiia, ovat menossa Lontoon yöelämään ja kysy mua sinne mukaan. Mä en kyllä epäillyt hetkeäkään, olin heti valmis lähtemään. :D
Clubilla oli paljon porukkaa. hyvin erilaisia, osa oli ihan pihalla, osa oli vaan tanssimassa ja juhlimassa. 
Siellä tavattiin kaksi kaverusta, Espanjalaisia poikia jotka eivät jostain syystä päässeet yhdelle baarin sisäisistä osastoista (liekö syynä juomat jotka olivat heidän käsissä, vaikka muut juomien kanssa pääsi, pokeista ei voi aina tietää). Toinen heistä on Auppina Lontoossa, ja toinen oli hänen vieraanaan. KYLLÄ! Auppi-poika, Mahtavaa. No siinä näiden poikien kanssa vietettiin sitten loppuilta. Vaihdettiin yhteystietoja ja sovittiin, että nähtäisiin seuraavana päivänä.

Vähän säädettiin Sohvin kanssa yö-metroilla, mutta päästiin viimein kotiin, molemmat oltiin kotona joskus 4 pintaan. :D 

VAPPU!

Lontoossa on suomikirkko, joka järjestää aina kuun viimeisenä sunnuntaina Auppi tapaamisen, johon sitten uskaltauduin lähteä parin uuden ihanan tuttavuuden kanssa. Siellä oli rento ja hyvinkin vastaanotettu olo. Kyllä nautin. Siellä oli sitten mahdollisuus nauttia ihan kotitekoisia munkkeja ja simaa, ja oli pakko uhrautua syömään yksi (ei gluteeniton) munkki, sillä näytti niin hyvältä. Vaikka nyt pikkasen pitää rapsutella käsivarsia.
Tämän jälkeen päätettiin mennä pub-lounaalle ja pub-ruoka ei kyllä petä koskaan. NAM! Yllättävän helppoo on saada safkaa gluteenittomasti, vaikka pitää tois usein tyytyä salaattii juttuihin.

Suomikirkko järjesti vappu-juhlat sunnuntaina (Vappu-aattona), siellä oli ostettavissa ruokaa ja juomaa, Suomalaista lonkeroa ja siidereitä, vissiin joitakin oluttakin. Siinä tovin ollessa alkoi suomivisa, joka oli ehdottomasti monimutkaisin visa jossa oon ollu. :D hauskaa toki oli. Ei voitettu, mutta jotkut tietäväisemmät kyllä.

Sieltä sitten suunnattiin keskustaan näkemään poikia. Lontoon sateelta ei kyllä vältytty, me käveltiin pitkään ympyrään sillä kaikki pubit olivat täynnä ja samoin ravintolat, viimein löydettiin pitsapaikka jonne mentiin. Siinä oltiin sitten sulkemiseen asti. Siitä siirryttiin vielä pubiin. Sielläkin istuttiin, kunnes he sulkivat. Vielä ei tehnyt mieli lähteä kotiin sillä maanantai oli vapaa, ja seura oli mitä mainioin.


Maanantaina lähdin poikien kanssa ensin Britti-museoon. Se oli kyllä ehdottomasti hienoin paikka missä olen Lontoossa käyny tähän mennessä. Siellä oli erilaisia osastoja ja siellä olis varmaan mennyt useampi päivä jos olisi jäänyt kaiken kiinnostavan lukemaan ja tutkimaan. Kerettiin kierrellä vain pintaraapaisun verran.

Ehdottomasti mun lemppari juttuja oli tietty egypti-osio. Muumiot oli karmivia ja olisin voinu elää ilman, että näin ne.
Löysin sieltä myös Suomalaisen Finlandia vodkapullon ja Iittalan snapsilasin. :D Siinä oli sitten taas uusi kertomus Espanianpojille, miksi juuri nämä oli laitettu edustamaan suomea. ;D 


Siitä sitten mentiin Tescon kautta kuohujuoman kanssa puistoon, noukin matkalta Yhden eksyneen Milanon matkalaisen Heidin ja poksautettiin pullo auki Vapun kunniaksi. Sohvi, Tiia, Isma ja Sergio nössöili ja halusi vain tilkan, joten siinä oli sitten uhrauduttava huikkaamaan loppu pullo Heidin kanssa. Siinä oli aika kiteytettynä meikäläisen vappu.

Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti, vaikka kuvia en itse muistanut ottaa nii, Onneksi Sergio pelasti tilanteen.

Kiitos kaikille! <3

<3:Riina

PS. sateessakin voi olla piknikillä, se on vaan asennekysymys. 

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Loma loppui ja arki alkoi.

Nyt on lasten PIIITKÄ pääsiäisloma historiaa.
Kahden viikon pääsiäislomassa oli hyvät ja huonot puolet, hyvä puoli oli se että lasten kanssa pääsi temuamaan ihan olan takaa, ja siinä sitä tutustui hyvin.
Huono puoli oli tietty se että aika rysäyksellä alkoi mun Au Pair elämä täällä.
Pitkät päivä ja uusi tuntematon ja vieraspaikka sai aika paljon ajatella ja prosessoida uutta.


Lasten kanssa me käytiin päivittäin puistoissa, leikittiin omalla pihalla ja aika chillisti meni aika. Puistoissa tapaa paljon hoitajia, au paireja ja muiden lasten vanhempia, joiden kanssa voi tehdä juttua ja lapset viihtyvät leikkien muiden lasten kanssa.
Toki pitkät päivät ja lasten väsymys ja oma väsymys saa pienen kengän puristuksen aikaiseksi, mutta on vaan muistettava syrjäyttää oma kiukku ja koittaa hengittää syvään ko lapset heittäytyy hankalaksi.
Tosi kivaa oli lomailla yhdessä, vaikka oonkin tosi iloinen siitä, että lapset meni takaisin kouluu ja alkoi säännöllinen arki. <3


Viikonloppuisin oon ollu seikkailemassa Lontoossa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Täällä on tosi paljon au paireja ja vaikka ketä,  on tosi helppo saada seuraa ko vaan vähän tyrkkää itseensä eteenpäin ja kyselee.
Yhtenä viikonloppuna kävin "keskustassa" joka tarkoittaa mun käsitteellä Piccadelly Circusta. ziljoona ihmistä, paljon liikkeitä, turisteja, katutaiteilijoita, puluja ja paljon nähtävää ja haisteltavaa. Siellä kyllä viihtyy päivän jos toisenkin, siellä viihtyy ko haluaa elämää ja eloa ympärille. Vaikka ihmismäärä välillä hirvittää ja ahdistaa ja loputon äänimeri alkaa jossain vaiheessa särkemään korvia pidän siitä. Yksi paikka on aina kotoisa, hiljainen ja rauhallinen. Nimittäin kirjakaupat! <3 Ei oo mulle ongelma siellä hengailla. :D 
Onneksi kirjojen ostelua hillitsee vasta hankkimani lukulaite Kindle, joka kohta varmaan kasvaa mun käteen kiinni.

On tullut yllätyksenä, kuinka paljon täällä palaa rahaa, matkustaminen julkisilla ei ole mitään ilmaista, ja ko viettää koko päivän jossain on käytettävä rahaa ruokaan ja kaikkeen ihaniin juttuihin mitä löytää tuolla kierrellessä. Onneksi täälläkin on kirppareita. 
Löysin söpöt tyttötennarit, että voi ihanaa. vaikka  olenkin nimennyt ne "jalantappokengiksi", koska auts, oon pari pakettia ostanut jo rakkolaastareitakin! ;D


Mun "pääsiäisloma" ei menny ihan suunnitellusti. Kuumeen, flunssan, yskän ja kurkkukivun lisäksi en kyennyt muuhun, kun makaamaan ja lukemaan. Tuntui ihan hukkaan heitetyltä ajalta, mutta sitten tajusin, että onhan mulla tässä aikaa, kun en olekkaan täällä lomalla.

Tässä alkaa pikkuhiljaa muodostumaan arki ja todellisuus siihen, että minä todella asun täällä Lontoossa. Minulle on muodostunut kantapaikkoja, pubi jossa käyn kaverin kanssa töiden jälkeen hengailemassa. Kahvila, josta haen kahvia mukaan, jos oon lähdössä keskustaan, on ihmisiä joita alkaa jo tunnistaa ja tervehtimään. Kavereitakin olen saanut, ja heistä oon nii onnellinen. 
Tuntuu jo hyvin kotoisalta ja mun ympärillä olevat ihmiset  on alkanut tottumaan mun puheryöppyihin, joka alle he jää väkisin. :D Oikein kotosta täällä jo on. ;)
Pariin otteeseen oon tullu alas ihan kiitettävällä rytinällä persmäkeä noita meidän jyrkkiä rappusia. Muutamilla mustelmilla oon selvinnyt onneksi. ;D 

Ikävä. Kyllä tunnen ikävää. On ikävä poikaystävää, omaa kotia, kissoja, tavaroita ja eteenkin ystäviä. On ikävä sitä, ettei kaikkee tarttee aina selittää miksi koen ja näen asiat niin ja noin. 
Tää ihmisiin tutustumisprosessi on aina kiinnostava, mutta raskas. Kukaan ei tiedä susta mitään ja sun täytyy kertoo asiat niin pitkältä asti, jotta toinen saa edes pienen kuvan siitä mitä ajattelen ja miten musta on tullut tällaisesta. 

Kyllä piristi ko sain yhden ihanan tytön Lontooseen vierailemaan suomesta. Nimittäin ihana Elina tuli visiitille ja sain muutaman tunnin viedä hänen lomastaan. Kyllä juttua taas riitti ja ei tuntunut ollenkaan siltä, että oli melkee vuosi siitä, kun viimeksi ollaan nähty, kaikki jatkui siitä mihin oli jäänyt. <3

Huomenna menen paikallisen merimieskirkon kuoroharjoituksiin katsomaan ja kokeilemaan miten ääni taas lähteekään.
Ties vaikka saisin vielä harrastuksenkin. 

<3:Riina seikkailumielinen

PS. Käytiin Even kanssa katsomassa vähän kuninkaallisten Windsor linnaa ja sillä oli paljon hassuja punapukuisia tornihattusetiä, ja niillä oli pyssyt! :O